Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sugar Nellie. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sugar Nellie. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Kesäisiä tyttöjä

Tämän upean kesä viikonlopun inspiroimana sain tehtyä nämä kolme tyttöstä, jotka valmistuivat kaikki saman mallin mukaan, taustat ja nauhat vain vaihtuivat. Keväällä kuntoutuksessa ollessani värittelin joitain kesäkuvia valmiiksi ja nämä olivat yhdet niistä. Mulla kesti vuoden päivät lämmetä näille kuville, en tiedä miksi se niin pitkään otti sillä nyt fiilis oli että olipas ne kivoja :) Näiden myötä toivottelen ihanaa kesäviikon alkua kaikille ja toivottavasti saamme nauttia kauniista keleistä jatkossakin.




torstai 1. tammikuuta 2009

Uuden vuoden aloitus !

Oikein mukavaa tätä uutta vuotta teille kaikille toivottelen täältä askartelunurkkauksestani ! Vuosi vaihtui rauhallisissa merkeissä meillä täällä kotosalla pelaten ja elokuvaa katsellen.

Tämän vuoden aloitan kummimuksuni synttärikortilla. Korttiin käytin sugarnellien leimasinta ja kuvan värittelin promarkereilla.

Taustan tagi on K&Companyn lehtiöstä perfect for journaling. Tämäkin lehtiö on ollut minulla jo pitkään ja nyt vasta sain sen käyttööni :)

jansku11

tiistai 11. marraskuuta 2008

Pieniä ja isoja ajatuksia

Olo on valtavan väsynyt..siihen on onneksi syytkin selvinneet ja nyt huilin kotosalla tätä olotilaani toivottavasti vähemmälle. Viime päivien aikana on joutunut käymään kovasti läpi sitä miten tämän päivän työelämä ja sen tuomat ja lisääntyneet vaatimukset vaikuttavat elämään ja koko perheeseen. Oma rajallisuus on tullut vastaan, sen asian hyväksymisessä on paljon tehtävää. Voi olla että sen rajallisuuden tiedostaminen on toisille helpompaa, mutta minulle se ei ainakaan ole ollut selvää tai en ainakaan ole ymmärtänyt tilanteen vakavuutta, olen luullut toteuttavani yhtä elämäni suurta unelmaa työssäni. Tämän kaaottisen väsymyksen keskellä korttien tekokin on ollut aivan ylivoimaista puuhaa, mutta olen kuitenkin yrittänyt muutamia juttuja tehdä, en pakolla vaan itseni vuoksi..

Kiekura-kortin idea lähti liikkeelle Sinellissä näkemästäni kortista. Ruskeahan on ollut lempivärejäni jo pitkään ja tykkäsin että kiekuralla ja ruskeilla papereilla ja musteella tähän sai jotenkin sellasta vanhahtavaa näkyviin.

joulupukki

kiekura-kortti

perjantai 22. elokuuta 2008

Jehkotar haaste #20

Nyt sain sen jouluisen kortin aikaan :) Pikkasen jouduin pohjaa muuttamaan, en halunnut laittaa korttiin toista kuvaa ,koska pohjan paperissa oli mielestäni niin kaunis valkoinen kiekura että se sai jäädä näkyviin. Tämän pohjan oli tehnyt Täti Punainen. Kiitokset jälleen kivasta pohjasta.

Tässä pohja:

Tässä oma versioni:

Mukavaa elokuista viikonloppua kaikille !