Tämä viikonloppu on kulunut matkalaukkuja pakkailessa, mutta siinä touhun lomassa valmistui tämä ihastuttava Artin mummeli. Jostain syystä näin tämän kuvan taustalla tilkkutäkin, joten sehän siihen oli laitettava. Meidän perhe suuntaa huomenna kohti Thaimaata ja siellä olisi pari viikkoa tarkoitus lepäillä, rentoutua ja *naatiskella* :) Matka sinne on pitkä, mutta perilläolo on sen matkustamisen väärti !

sunnuntai 22. tammikuuta 2012
torstai 19. tammikuuta 2012
Hempukoita..
Nämä hempukat Lilyt valmistuivat viikonloppuna. Näin joulun jälkeen on kiva heittäytyä vähän keväisempiin ja kesäisempiinkin aiheisiin ja värimaailmoihin. Kuvat värittelin Inkeillä ja nyt oli ajatukset jo mummuissa ja äideissä :) Kovasti odotan uusia ihania lilyn vauvajuttuja, niiden kimppuun sitten lomareissun jälkeen !


Täällä tupruttaa lunta hirmusti... sais kyllä jo riittää.. vaikka ihanaahan se on, kun on valkeeta, mutta toi lumitöiden jatkuva tekeminen ahristaa !
Tunnisteet:
Lily of the valley
sunnuntai 15. tammikuuta 2012
Siili korissa
Meidän tuttavapiirissä esiintyy vauvabuumia ja nyt tässä kevään korvalla näitä vauveleita sitten pitäisi putkahdella maailmaan. Tätä ajatusta varten työnalla myös näitä kortteja. Tätä PB:n siili- vauvaa olen väritellyt joskus tosiiiii kauuuan sitten ja nyt se pääsi korttiin pyörimästä tuolta kasasta. Yksinkertaisesti mennään :)
Hupsis... kuva vähän keikahtanut :)
Tunnisteet:
Penny Black
lauantai 14. tammikuuta 2012
P*skis # 124, Maalia
Ihanainen kummimurunen täyttää taas vuosia ja tämän kortin hänelle tein paketin mukaan. P*skiksessa oli aiheena maalin käyttö, ja tähän merelliseen tagiin tuli testattua uusia tuttavuuksia ,Timpan Cracle paintia. Tässä kortissa ei krakleeraus tietenkään näy, mutta valkoisena maalina tehostukseen sitä käytin. Kuvassa ei maalin käyttö hirmu hyvin näy, kun kohdat missä sitä on, ovat vaaleita.

Oikein ihanaa viikonloppua kaikille ! ... enään 5 työaamua... sitten koittaa pitkään odotettu loma :))
Tunnisteet:
3D,
P*askarteluhaaste
lauantai 7. tammikuuta 2012
Magnolia haaste #82
Vuoden ensinmäisessä haasteessa oli kivan näköinen pohja ja ensin ajattelin että en millään ehdi siihen korttia tekemään...viime tippaan se kyllä menikin mutta tällä vielä haasteeseen mukaan. Tämän alkuvuoden yhtenä ajatuksena oli täydentää poikien onnittelukortti varastoa, kun ovat aina loppu, joten tällä on hyvä tämä urakka aloittaa :)
Tässä merirosvoinen Edwin :
Kiitokset kivasta haasteesta !

Tässä merirosvoinen Edwin :
Tunnisteet:
Magnolia,
Magnolia haasteet
perjantai 6. tammikuuta 2012
Synttäri tagi
Eilen olimme 8-v synttärikaffeilla ja tämän kortin tein viemisiksi päivänsankarille. Näistä kuvista on aikoinaan minun hurahdukseni lähtenyt lapasesta ja olivat ensinmäisiä askartelujuttuja joita oli pakko saada ja paljon. Eli kuvia löytyy.... :) Eli näitä varmaankin tulen tekemään lisää, jotenkin kivasti nämä tähän tagiin sopivatkin.

Me saimme tänne talven ja pakkasta, IHANAA ! Niistä siis nauttimaan :)
Me saimme tänne talven ja pakkasta, IHANAA ! Niistä siis nauttimaan :)
Tunnisteet:
3D
Tilaa:
Kommentit (Atom)







