Näytetään tekstit, joissa on tunniste Magnolia haasteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Magnolia haasteet. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Mankkuhaaste #129

Mankun haasteessa oli kivan näköinen simppeli luonnos, jonka mukaan tämä ylihempukka-siirappi kortti valmistui..tarkoitus ei ollut ihan näin imelää tehdä, mutta niin siinä vaan kävi :)
Tällä mukaan haasteeseen:

Kiitokset kivasta haasteesta !

Minä starttaan huomenna kouluttautumaan Helsinkiin  loppuviikoksi ja  muu poppoo tulee sinne perjantaina. Jäämme kummittelemaan pienten ihanien kummityttöjemme luo.. pienet kasvaa niin nopeasti ja harvoin nähdään,  nyt oli oiva tilaisuus jäädä sinne viikonloppu kylästelyille :) Tiedossa kirppureiden kiertelyä, leikkiä ja yhdessä oloa :)

torstai 27. syyskuuta 2012

Mankkuhaaste #111

Tälläkin viikolla haasteesta löytyi kiva pohja, jonka mukaan kortti tehty. Kuva on oikeasti aika ensinmäisiä mankkuja vuodelta nakki ja väritelty harjoitus mielessä kuivapastiksilla silloin. Tämä väritystyyli ei ollut omaani, koska mun mielestä värit jäävät niin haaleiksi. Myöhemmin kyllä olen kuiviksia käyttänyt mutta öljyn kanssa ja niillä väritellyt enemmänkin. Mutta tällä syyskortilla mukaan haasteeseen :)


Mukavaa loppuviikkoa kaikille.. itselläni on kovasti jännää sillä menemme Touhukan kanssa lauataina ekaan näyttelyyn :) kääks...

torstai 20. syyskuuta 2012

Magnoliahaaste #110, luonnos

Tämän viikkoisessa haasteessa oli kiva luonnos, jonka mukaan rakentelin tämän Edwinin omppukoreineen :) Väritykset copiceilla.
Ihan hirvee kiire viikko meneillään , joten tälläinen pikapostaus tälläkertaa !

Kiitokset kivasta haasteesta !

perjantai 7. syyskuuta 2012

Magnoliahaaste #108


Tällä viikolla haasteessa oli simppeliluonnos, joten siihen tein syyskuun ensinmäisen joulukorttini.
Kuva väritelty Inkeillä ja paprut viime jouluna ostamastani Bo Bunnyn joululehtiöstä. Ihania papruja, muutama vielä jäljellä :)

Tällä kortilla mukaan haasteeseen:

Mukavaa alkavaa syksyistä viikonloppua kaikille.. huomenna olisi tarkoitus viettää ruusuista päivää sytykeruusujen teon merkeissä :)

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Mankku haaste # 92

Tämän viikkoisessa haasteessa oli luonnos, joka vaikutti kivalta ja aikas simppeliltä. Sen verran tässä iltasella kokeilin käden kanssa touhuilla, että kortin näpertelin. Nyt saa kättä jo käyttää ja kyllä se välillä vielä kiukkuaa, mutta toivotaan että se tästä rauhottuu maanantaihin mennessä. Kortista ei tullut mitenkään perinteistä värimaailmaltaan, mutta yritin hakea siihen violetin sävyisiä rauhallisia sävyjä. Tässä siis maaliskuinen toinen joulukorttini.
Huomenna lähdemme katsomaan pienokaista, joka on sisareni perheeseen syntynyt, vauvakorttia en raaski näytille vielä laittaa, ettei vahingossa vain paljastu ennen aikojaan :)

Hyvää keväistä viikonloppua kaikille :)

lauantai 25. helmikuuta 2012

Mankku haaste # 89

Tämän viikkoisen haasteen pohja oli tosi kiva ja sillä idealla valmistui tämä kortti. Tämä oli toinen helmikuinen joulukorttini, ja voin huokaista helpoituksesta, että sain sen tehtyä, meinaavat helmikuun päivät loppua kesken. Leikkimielinen haaste ystävättäreni kanssa, 2 joulukorttia kuussa tai paukkuu seuraavaksi kuukaudeksi ostolakkoo ..ja sehän olisi vallan kamalaa kun ei saisi mitään hömpötellä !Mutta seuravan kuun shoppailut on nyt pelastettu :)
Täällä podetaan hirmuista flunssaa ja kovasti olen kampoihin pistänyt mutta nyt on pakko antaa periksi ja painella pehkuihin kun kuume alkoi nousemaan...aamulla ajattelin että olin saanut eilisistä työpaikan eläkebileistä jonkun pahanolon kiusakseni...mutta kyllä tämä karsea olo ja lihassärky kuumeen kanssa taitaa sittenkin olla flunssaa..toivottavasti ei influenssaa ://

Kiitokset kivasta haasteesta ja pitäkää itsenne terveinä !!

PS.. Käykäähän osallistumassa synttärinamu arvontaan, löytyy pari postausta alempaa !

lauantai 7. tammikuuta 2012

Magnolia haaste #82

Vuoden ensinmäisessä haasteessa oli kivan näköinen pohja ja ensin ajattelin että en millään ehdi siihen korttia tekemään...viime tippaan se kyllä menikin mutta tällä vielä haasteeseen mukaan. Tämän alkuvuoden yhtenä ajatuksena oli täydentää poikien onnittelukortti varastoa, kun ovat aina loppu, joten tällä on hyvä tämä urakka aloittaa :)

Tässä merirosvoinen Edwin :

Kiitokset kivasta haasteesta !

Linkki

perjantai 25. marraskuuta 2011

Magnolia haaste #77

Tällä viikolla haasteessa oli luonnos, joka vaikutti hirmuisen kivalta. Sen inspiroimana päätin ryhtyä kortin tekoon, joka kyllä sitten osottautui kyllä jonkinasteiseksi murheen kryyniksi. Viikon aikana sitä moneen otteeseen korjailin ja vaihtelin papruja ja ... noh loppuviimeeksi se on nyt siinä. Itse tykkäsin että siitä tuli liian *kova* mutta toisaalta raikas... Tykkään kyllä puna-valko yhdistelmästä mutta nyt oisin kaivannut jotain pehmeyttä tähän kokonaisuuteen..

Tässä luonnos:


Tässä korttini haasteeseen:


Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille !


keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Magnoliahaaste #74

Tämän viikkoisessa haasteessa kortti tehtiin luonnoksen mukaan. Tällä jalkapalloilevalla Edwinillä mukaan haasteeseen, korttiin ei tullut mitenkään perinteisiä jalkapallovärejä vaan nyt palloiltiin tälläsellä halloween värityksellä, mutta haitanneekos tuo :)


Kiitokset haasteesta :)


torstai 22. syyskuuta 2011

Magnoliahaaste #68

Tässä korttini tähän haasteeseen, pikkasen jouduin pohjaa muuttamaan, niin että jätin kuvan ympärillä olevat koeristeet pois , koska niin pieniä sieviä koristeita en löytänyt aarteistani, mutta rusetin kuitenkin korttiin lisäsin. Kuvan väritykset tehty tusseilla . Tykkäsin pohjasta kovasti ja minulla on valmistumassa toinen samanmoinen ruskean sävyillä mutta se jää nyt odottelemaan viikonloppua..hirmuinen flunssa kaatoi minut soffan nurkalle ja nyt lähden ihan vaan kattelemaan telkkaa ja jotain hömppänauhoituksia kera kuuman mehun !

Niiskis vaan kaikille ja hyvää tulevaa viikonloppua !

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Magnolia haaste # 64



Tällä perhostytöllä osallistuin tämän viikkoiseen haasteeseen, pohja oli hyvin simppeli ja niiin minunmakuuni :) Kuva oli pöydällä papereinsa odottamassa kasaamista, joten kortin tekoon oli helppo ryhtyä. Lisäsin rusetin vielä korttiin, vaikka koristetta ei pohjassa ollutkaan, jotenkin se jäi vähän liian autioksi ilman.

Tässä haasteen pohja:


Tässä korttini haasteeseen:

Aurinkoista loppuviikkoa kaikille !

perjantai 1. huhtikuuta 2011

Magnolia haaste # 50

Jälleen minua kävi viehättämään tämä ympyräluonnos ja kortin tekoon ryhdyin. Tämä osottautui kyllä aika haastavaksi vaikka mielessä olin nähnyt tämän kuvan sinisävyisenä jo pitkään.. Pitkin viikkoa korttia puuhastelin ja välillä olin jo luovuttaa, mutta loppu viimeeksi kortin sitten sain valmiiksi.. Nyt tuntuu taas olevan luovuus hukkateillä..niinhän siinä usein käy kun elämässä on monta muuta juttua meneillään... joskos se tästä vielä lähtisi kukkimaan :)

Tässä huhtikuun ensinmäinen joulukorttini:

OIkein mukavaa viikonloppua kaikille...mä aion leppuuttaa hermojani :)

torstai 10. maaliskuuta 2011

Magnolian haaste #47

Tämän viikkoisessa haasteessa oli kivan näköinen haastepohja, joka kyllä sitten loppupeleissä oli aika haastava, ainakin minulle. Tähän korttiin en ollut yhtään tyytyväinen, joulukortiksi tämän tein, mutta jotain se jäi kaipaamaan ja ehkä siittä tuli liian tumman sävyinen...En tiiä, aina se ei vaan onnistu :/ Mutta sainpas nyt tehtyä maaliskuun joulukortit valmiiksi.. Pieni leikkimielinen haaste kaverin kanssa, tosin omat joulukorttini ovat olleet aika simppeliä 3D-linjaa tähän mennessä... mutta haasteena olikin vain saada tehtyä ainakin 2 joulukorttia /kuukausi .. Sanktiona tulee ostokieltoo koskien korttihömppäilyjä jos kortit jää tekemättä... :)

Tässä siis pohja:

Tässä korttini haasteeseen:




tiistai 1. maaliskuuta 2011

Magnolia haaste # 46

Tämän viikkoisessa haasteessa oli tehtävä kortti ressaten, eli kortin kaikki reunat piti käsitellä. Itse käytän tätä ressausta melkeistä joka kortissa, varsinkin näihin romanttisiin hömpötyksiin niitä tulee tehtyä paljon, elävöittää korttia mielestäni kivasti. Itse teen sen ihan saksia apunakäyttäen, ressauksen astetta säätelen sitten käden jäljellä, painanko saksia paljon vai vähän, toimii ihan hyvin :)
Eli hempukalla vauvateemalla jatketaan :))

Mukavaa hiihtolomaviikkoa lomalaisille :)

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Magnolia haaste # 43, Rakkaalle..

..ystävälle, äidille, mummulle.. tämän kortin innostuin tekemään sunnuntai-illan puuhasteluna tulevan viikon haasteeseen. Jätin kortin tarkoituksella nimeämättä, sen voi antaa sitten sille rakkaalle ,ketä haluaa lämpimin ajatuksin muistaa :)

Viikko on kulunut ihan järkyttävässä vatsataudissa ja viikon aikana sain sen kahteen kertaan päälleni, muu perhe taudilta säästyi ..ainakin toistaiseksi...mutta minusta ainakin tuntui niin kurjalle että sairastin varmaankin koko poppoon edestä... perheemme labbis, kyllä kanssayrppäs kanssani :) Tänään pääsin jo käymään ulkoilemassa pikkasen, kyllä viikko tv:n ääressä sohvalla maaten sai jo seinät kaatumaan päälle :// Mutta ulkoilu ihanassa aurinkoisessa kevät säässä sai virtaa hanskaan kortin verran..

Mukavaa alkavaa työviikkoa kaikille ja korttelun iloa haasteen parissa !


lauantai 22. tammikuuta 2011

Magnolia haaste # 40.. viime tipassa

Tämä päivä kului koulutuksessa ja kun kotiin pääsin, ajattelin että tekaisempas kortin haasteeseen ja mukaanhan tämä vielä ehti. Pohja oli simppeli ja innosti käyttämään normikokoista pohjaa, näitä tulee enään harvemmin leimasin kortteihin käytettyä, joten ihan mukava että luonnos on joskus näihinkin pohjiin sopiva. Tämä Pioni Tilda lähtee joskun jotakin mummua ilahduttamaan :)

Tässä pohja:
Tässä korttini haasteeseen:


Onnea uusille DT:läisille :))


maanantai 15. marraskuuta 2010

Magnolia haaste # 32

Kiiruisia viikkoja viedään ja kodin laittamisessa on edelleen kovasti hommaa. Tällä kertaa tää muuttotouhu on tuntunut jotenkin erityisen raskaalle ja tuntuu että tavarat ja huonekalut eivät löydä paikkaansa täällä uudessa kodissa.. Työhuoneeni on jo kutakuinkin kasassa...ainakin yhden kortin verran :) Eli tällä kortilla osallistuin tämän viikkoiseen Magnolian haasteeseen. Muuten luonnos tuli toteutettua, mutta tekstiä en saanut tuonne alareunaan sopimaan sitten mitenkään ja siksi päätinkin keikauttaa nurkat toistepäin...sallittua tai en..mutta näin ne tähän korttiin sitten istahtivat, niin että sopivat omaankin silmään :)

Tässä luonnos:

Tässä kortti haasteeseen :


Mukavaa alkanutta marraskuista viikkoa kaikille !!