tiistai 31. heinäkuuta 2012

Uusi alue valtaus..

...on minulle tämä leiskan teko :) Pitkään sitä tehtiin ja loman aikana sain sen räpösteltyä valmiiksi. Nyt viimein sain leiskan kuvattua ja laitettua esille. Skräppäys on minua kovasti kiinnostanut mutta aikapulan vuoksi sen maailmaan ja saloihin en ole itseäni päästänyt, mutta nyt ajattelin tehdä kummitytölleni muistokirjasen, johon teen yhden leiskan aina yhdestä vuodesta.. merjalle kiitokset ideasta, tällä tahdilla tämä kirjasen tekeminen ei pitäisi päästä rasittamaan :))
Mukavaahan tämän tekeminen olisi ja paljon olisi aiheita mistä kirjasia voisi tehdä enemmänkin, mutta nähtäväksi jää kuinka tämä sitten tempaisee mukaansa.

Eilinen selän käsittely helpotti oloa, niin että tänään olen päässyt kävelemään jo ihan suorassa ja kipukin on hellittänyt joten huomenna palailen kesäloman jäljiltä töihin ..niissä fiiliksissä moikka !

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Ensinmäinen tuunaus..

Kirpparilta kolusin mukaani tälläisen hyllykön, joka oli alkuperältään tummaa männyn väriä ja ajattelimme mieheni kanssa,että tämä olisi kiva puuhastella kesälomalla enemmän oman näköiseksi ja niinpä se lähti mukaan. Loman aikana papan autotallissa hyllykkö hiottiin koneella ja hylly sai uuden pinnan valkoisella läpikuultavalla kalustemaalilla. Pintaa vedettiin vain kerran ja tykkäsin että se jäi kivasti harmahtavaksi. Tämä oli eka projekti ja seuraavaa jo aloiteltiin ja kolmas on jo mielessä :)
Nyt vuorossa on meidän ensinmäiseen yhteiseen kotiin ostettu mäntynen senkki, jota nyt hiotaan ja tarkoitus olisi käsitellä samalla pinnalla, saan työhuoneeseen vähän säilytystilaa lisää. Senkk ion kiertänyt sisarellani ja päätynyt pohjoiseen mummulan leikkimökkiin, josta me se nyt ispiraation vallassa purettiin ja pakattiin autoon mukaan :)
Kesäloma on lopuillaan ja loppu ei kovin kiva ollut, selkäni meni automatkalla pohjoisesta kotiin ja nyt olen selätön ja jalaton , istuminen on tuskaa, kipulääkkeet kovat ja pää ihan pehmeenä. Huomenna pääsen kiropraktikolle joka toivottavasti saa avattua selkään pamahtaneen nikamalukon auki. Muutama päivä saikkua ja sitten pitäisi työt aloittaa kesäloman jälkeen..on se aina ankeeta, vaikka tässä selättömässä olo tilassa mielummin valitsisin sen terveenä töihin menon..

Leppoisaa kesän jatkoa !

perjantai 27. heinäkuuta 2012

..a Mountain of Prima..



Ingvild Bolme is having a huge give away in order to celebrate her blog's new design. You can participate here. There's a few requirements for joining the lottery, but every one can participate - Ingvild will post world wide.

Ingvild arpoo upean namusen bloginsa uuden ulkoasun kunniaksi, hieno ja vaikuttava on. Käykäähän kurkkaamassa ja osallistumassa arvontaan.

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Hyvää kesää kaikille !

Viimein koitti loma-aika meillekkin, kovasti on reissua tiedossa,ristiin rastiin mennään. Kesän aikana on muutama kortti valmistunut, mutta suurin osa ajasta on kyllä mennyt rakkaan Touhulimme kanssa touhutessa. Kovin eläväinen ja iloinen koirimus meillä on. Innolla odotamme syksyä ja että pääsen koirulin kanssa harrastamaan.

Tässä yksi kortti jonka piti ottaa osaa kesäiseen p*skikseen, mutta kuinkas muuten kuin että eihän se siihen ehtinyt valmistua lähimainkaan. Värit eivät ole kovin kesäiset mutta Saku-sammakkoa roikottava poika on minusta taskusta roikkuvine ritsoineen hyvinkin kesäinen, pojan viikari... kuin tuo meidän oma viikarimme , joka on kuvassa 16 vkoa .

Nyt lähden loppu pakkausten pariin ja kuuntelemaan tuleeko ukonilma päälle ! Lopuksi vielä ihana kesäinen runo jolla työtoverimme toivotteli perjantaina meille lomalle lähtijöille mukavia lomapäiviä,sitä kaikkea myös teille muillekkin lomailijoille :)

Nauti uusia perunoita ja voita
mansikoita ja makkaroita,
Tee saunaan tuore vasta
varpaat veteen kasta,
Hakkaa liiteriin halkoja
oio nurmikolla jalkoja,
Ihastele poutapilviä
siristele auringossa silmiä,
Haista kesän tuoksut
unohda turhat juoksut,
Muista paljon lekotella
laiturilla elämää hekotella,
Mieti kivoja juttuja
tapaa ystäviä ja tuttuja,
Älä murehdi ötököitä
vietä rauhallisia kesäöitä !